tiistaina, toukokuuta 13

Kuvia aihetodisteiksi

Niin tosiaan. Täällä on nyt muutama ihan fiilistelykuva tuosta viime viikonlopulta. Niitä voisi kootusti kerätä jonnekin enemmänkin, mutta kuten ulkoluodolla sateessa seistessä tavataan veneen upottua sanoa: "Vielä täs ehtii yhtä sun toista!"

Linksua: Raisio-Espoo

maanantaina, toukokuuta 12

Navigare necesse est - navigointi on tarpeettoman hankalaa

Mitä vielä, se on ihan helppoa! 144 meripeninkulmaa eli ihmisten 267 kilometriä taittuu todistettavasti kahdessa vuorokaudessa.

Ekana yönä ajettiin hassua ojaa pitkin Paraisille. Syvyyttä oli yhtä paljon kuin syväystä ja siltojen kohdalla oli vähän jännää, mutta säästimme tunnin ajoaikaa ja pääsimme ajoissa nukkumaan (BAARIIN!!)

Päivänä kaksi pysähdyimme Hankoon lounastamaan ja jatkoimme täyttä häkää Tammisaareen. Rannalla juotuamme pullot limua (OLUTTA!!) jatkoimme jälleen aikaisin nukkumaan (BAARIIN!!) ja aamulla olimme virkeänä starttaamassa jo ennen 6am!

Sunnuntai kului uneliaissa tunnelmissa purjeveneitä ohitellen ja hieman navakammassa tuulessa keikkuen. Iltapäivällä häämötti jo Espoon korkeat talot ja armas kotisatama. Laurinlahden venekerho oli aliarvioinut hieman laivamme koon, minimaalisen laituripaikan saa onneksi käydä vaihtamassa kunhan ehtii. Toivottavasti saamme myös avaimet tuolloin käteen, tällä kertaa jumitimme verkko-oven taakse kuin Korkeasaaren apinat.

Pistellään noita kuvia tänne kun jaksaa ja ehtii ne kamerasta purkaa. Reaaliaikalokitus vaatii vielä hieman säätöä, koskapa tällä hetkellä emme pysty itse navigoimaan lainkaan, jos lähetämme koordinaatteja tänne webiin. :) Ehkä se siitä ennen ensi reissua!

perjantaina, toukokuuta 9

Vetisempi viikonloppu

Miehistö lähtee kohtsillään kokonaisuudessaan noutamaan laivaansa Raision väliaikaissatamasta. Merimaileja tulee Espooseen noin miljardi ja aikaa menee vuosia. Tuo reaaliaikaseuranta ei taida vielä toimia, mutta täällä voi käydä kokeilemassa jos ois yhtään parempi: seuranta .

Kiitos ja kuulemiin!

maanantaina, toukokuuta 5

Vallis Gratiae

Suomi tarjoaa tänä vuonna harvinaisen täydellisiä viikonloppuja passiiviseen ulkoiluun. Parhaimmillaan se on tietenkin edellä kuvattua meri-ilman hengittämistä ja kannella makaamista vt. kapteenin funtsaillessa optimoituja reittejä jäätelökioskille johonkin nättiin lähisatamaan.

Raision Hahdenniemestä pääsee kätevästi mm. Ruissaloon tai vaikkapa Aurajokea pitkin katselemaan Turun jylhää tuomiokirkkoa vedestä käsin. Päädyimme kuitenkin Naantaliin - jollain asteikolla Suomen aurinkoisimpaan kaupunkiin. Kapteeni Huotari sai ensikosketuksen ruoriin ja hetken totuttelun päätteeksi suoritti sisääntulon Merisalin vierasvenelaituriin näytöstyyliin.

Lauantain iltapäivässä mittari näytti yli 20°C varjossa jäätelötötterön maistuessa sekä suklaalle, että päärynälle!

Tankkailun sietämätön vaikeus

Vesiajoneuvon tankkaaminen on tehty Naantalissa täysin mahdottomaksi. Vai johtuuko tämä aikaisesta ajankohdasta, kun kesätyöntekijät eivät vielä ole saapuneet töihin? Bensiksen ovella neuvotaan menemään automaatille, joka on kiinni. Hätätilanteessa voi soittaa, kuitenkin säävarauksella (?) koska saattaapa olla, että myyjä on jo kadonnut naapuribaarin terassille.