"Mä näen sen puhelimen täst, ei se niin syväl oo"

Vieraalla maalla kaukana, eikä pelkästään vieraalla maalla, vaan myös umpioudolla veneellä viettyi kulunut viikonloppu jälleen vetisissä tunnelmissa. Allekirjoittanut soluttautui mukaan Herrakerhon™ syysretkelle, joka perinteisesti kuljetaan purjeveneitse jossain päin Turun saaristoa. Tällä kertaa tuulettomassa, mutta sateisessa säässä pääosaa näytelleet purjeet olivat retorinen vitsi, jonka punchlinea pönkitti temppuileva Vire 7 -moottori. Epäonnennumerolla leimattu sekä täysin pieleen suunniteltu ja rakennettu konemalli poltti tulpan minuutissa, aina ennen kun sammui. Lopputuloksena matka Vepsän saareen oli lyhyt, mutta sitäkin hankalampi.

Sillinkuvaajien moottoripurteen verrattuna purjevene tietenkin poikkeaa hurjasti jo konseptina. Ekologinen jalanjälki on hyvissä olosuhteissa pienempi, meno vauhdikkaampaa ja itse eteneminen vaatii miehistöltä enemmän fokusta ja vaivannäköä. Käytännön operointi taas noudattaa pitkälti samaa linjaa: "Muistiko joku ottaa GPS:n, ei?" - "No ei, tässä ei taida olla kaikuakaan?" - "Ei ole." - "Meillä on kuitenkin merikortti?" - "Ei. Eikä kompassia." Paluumatkalla meidät pysäytti poliisi.


Yllättävä käänne

Otsikon surullinen huudahdus ei tällä kertaa päässytkään omasta seurueestamme, vaan se oli naapurijahdista kantautunut ensimmäinen selkeä virke sunnuntaiaamuna. Turkulaisella miesvoittoisella venejengillä touhu noudatti kommentin linjoja. Viimeinen merimies sammahti illalla ennen lottoarvontaa. Tiukka navigoiminen ja happipitoinen meri-ilma luonnollisesti vaativat veronsa. Itse selvisimme loppupeleissä varsin mallikkaasti - mitään ei hajonnut tai hävinnyt, eikä kukaan tullut kuolemansairaaksi edes viileästä yöstä tahi raa'asta possunlihasta.

Pistetään nyt vielä yksi kuva todisteeksi, että aamulla aurinkokin pilkahti hetkellisesti. Ja että tuolla hienolla LX3:lla saa otettua myös värikuvia.

Kadonneet kesäkuukaudet

Pistipä silmään, että tästä blogista puuttuu kaikki entryt heinä- ja elokuulta - keskeltä parasta veneilykautta! Tämä ei johdu tietenkään siitä, ettemme olisi merelle ehtineet. Päin vastoin! Emme ole kertaakaan malttaneet pysähtymään maissa päivittäksemme blogia.

Jos nyt totta puhutaan, niin olisihan siellä merellä enemmänkin voinut olla. Kaikenlaiset festarit sun muut riehumistilaisuudet ovat verottaneet suuren osan viikonlopuista. Allekirjoittaneen kesälomakin on tähän asti rajoittunut 48 tuntiin. Arki-illat sen sijaan ovat olleet kuumaa kamaa. Muutamassa tunnissa ehtii saaristossa aika kauas. Aamujen kauniista kalahetkistä puhumattakaan. Silti muutama suunniteltu reissu pidemmälle odottaa edelleen toteuttavaa miehistöä.

Kaikenlaista muutakin jännää on satamassa tapahtunut. Yksi oli katsastus ankkuripalloineen ja epäuskoisine katsastusmiehineen. Siitä voisi muuten jäsen Partanen kirjoittaa ihan oman lukunsa, jos välihetki moiseen löytyy.

Suomen kesä näyttäisi olevan näiltä osin ohi. Telakoituminen lähestyy vääjäämättä, vaikka periaatteessa ainakin viime talvena jäiden tulemattomuus sallisi hyvin ympärivuotisen meressä kellumisen. Siis veneelle, ei kuskeille. Luulenpa, että blogi jatkaa silti elämäänsä, edessä on nääs melkoinen remonttirupeama, kunhan uljaan laivan saa ensin pukeille rassattavaksi.

Vahtikoirat yössä

Laurilahden Venekerholla on kaikenlaisia vapaaehtois- pakollisia velvoitteita, joihin oletetaan veneilijöiden osallistuvan. Perinteisten talkoiden lisäksi yksi on yövahdinta, joka osuu kullekin venekunnalle vähintään kerran vuodessa. Tuttua kauraa lähes kaikille, jotka jonkinlaiseen vene- tai muuhun askartelukerhoon kuuluvat. Hirveä suruhan syntyisi, jos askarteluhetken alkaessa tarvikelaatikko olisi vorojen tyhjentämä. Tai potkuri olisi viety!

Voimme paljastaa, että 9pm-6am välisenä aikana rannassa ei tapahdu kerta kaikkiaan mitään. Illalla seinän takana olevassa kerhotiloissa sentään on lähes aina meno päällä. Syyskuun viimeisenä lauantaina vuorossa oli häät, joissa kovaääninen seremoniamestari komenteli vieraita määräysvaltaisella äänellä: Nyt kaikki naimattomat naiset kerääntyvät tänne-- HILJAA!!!

Vaan mikäs siinä. Auringonnousu on aina hienoa nähtävää ja pimeässä taskulampun kanssa heiluessa tulee mieleen kultaiset armeija-ajat. Satamavahtina ei tarvitse edes yöpyä teltassa märkien ääliöiden kanssa.