Paluu Narniaan

Tältä näyttää uuden vuoden alku merenkulullisissa merkeissä. No ei. Oikeasti se ei näytä tuolta, koska Etelä-Suomea ei juuri ole lumella siunattu. Kuva on otettu marraskuun 26. päivä, eikä sitä ole mitenkään muuten muokattu! Paatti on saatu vedestä ylös ja pukeille. Nostaminen ja pukkien metsästys oli oma hauska episodinsa, johon saatamme palata vielä.

Näppäräsilmäinen saattaa huomata, että naapuriveneet ovat järkevästi pressuilla suojattu. Mekin olemme jo ostaneet pressun, mutta ilmaston muututtua lämpimämmäksi, emme ole kokeneet tarvetta nostaa sitä veneen päälle. Toimintamallimme, jossa tilannetta yritetään korjata vasta pahan tapahduttua sen suuremmin ennakoimatta, saattaa vielä koitua kohtaloksemme. Tämä pätee myös moottorin talvikuntoon saattamiseen, joka tietenkin on vielä tekemättä. Glykolitkin on jo hommattu, mutta epävarmuus sen tarkasta käyttötavasta viivyttää itse glykoloimista. Saattaapa olla, että juomme glykolit ensin huiviin, täytämme koneen ketjuöljyllä pakoputken kautta ja tungemme rasvanipat täyteen mäntysuopaa!

"Mä näen sen puhelimen täst, ei se niin syväl oo"

Vieraalla maalla kaukana, eikä pelkästään vieraalla maalla, vaan myös umpioudolla veneellä viettyi kulunut viikonloppu jälleen vetisissä tunnelmissa. Allekirjoittanut soluttautui mukaan Herrakerhon™ syysretkelle, joka perinteisesti kuljetaan purjeveneitse jossain päin Turun saaristoa. Tällä kertaa tuulettomassa, mutta sateisessa säässä pääosaa näytelleet purjeet olivat retorinen vitsi, jonka punchlinea pönkitti temppuileva Vire 7 -moottori. Epäonnennumerolla leimattu sekä täysin pieleen suunniteltu ja rakennettu konemalli poltti tulpan minuutissa, aina ennen kun sammui. Lopputuloksena matka Vepsän saareen oli lyhyt, mutta sitäkin hankalampi.

Sillinkuvaajien moottoripurteen verrattuna purjevene tietenkin poikkeaa hurjasti jo konseptina. Ekologinen jalanjälki on hyvissä olosuhteissa pienempi, meno vauhdikkaampaa ja itse eteneminen vaatii miehistöltä enemmän fokusta ja vaivannäköä. Käytännön operointi taas noudattaa pitkälti samaa linjaa: "Muistiko joku ottaa GPS:n, ei?" - "No ei, tässä ei taida olla kaikuakaan?" - "Ei ole." - "Meillä on kuitenkin merikortti?" - "Ei. Eikä kompassia." Paluumatkalla meidät pysäytti poliisi.


Yllättävä käänne

Otsikon surullinen huudahdus ei tällä kertaa päässytkään omasta seurueestamme, vaan se oli naapurijahdista kantautunut ensimmäinen selkeä virke sunnuntaiaamuna. Turkulaisella miesvoittoisella venejengillä touhu noudatti kommentin linjoja. Viimeinen merimies sammahti illalla ennen lottoarvontaa. Tiukka navigoiminen ja happipitoinen meri-ilma luonnollisesti vaativat veronsa. Itse selvisimme loppupeleissä varsin mallikkaasti - mitään ei hajonnut tai hävinnyt, eikä kukaan tullut kuolemansairaaksi edes viileästä yöstä tahi raa'asta possunlihasta.

Pistetään nyt vielä yksi kuva todisteeksi, että aamulla aurinkokin pilkahti hetkellisesti. Ja että tuolla hienolla LX3:lla saa otettua myös värikuvia.

Kadonneet kesäkuukaudet

Pistipä silmään, että tästä blogista puuttuu kaikki entryt heinä- ja elokuulta - keskeltä parasta veneilykautta! Tämä ei johdu tietenkään siitä, ettemme olisi merelle ehtineet. Päin vastoin! Emme ole kertaakaan malttaneet pysähtymään maissa päivittäksemme blogia.

Jos nyt totta puhutaan, niin olisihan siellä merellä enemmänkin voinut olla. Kaikenlaiset festarit sun muut riehumistilaisuudet ovat verottaneet suuren osan viikonlopuista. Allekirjoittaneen kesälomakin on tähän asti rajoittunut 48 tuntiin. Arki-illat sen sijaan ovat olleet kuumaa kamaa. Muutamassa tunnissa ehtii saaristossa aika kauas. Aamujen kauniista kalahetkistä puhumattakaan. Silti muutama suunniteltu reissu pidemmälle odottaa edelleen toteuttavaa miehistöä.

Kaikenlaista muutakin jännää on satamassa tapahtunut. Yksi oli katsastus ankkuripalloineen ja epäuskoisine katsastusmiehineen. Siitä voisi muuten jäsen Partanen kirjoittaa ihan oman lukunsa, jos välihetki moiseen löytyy.

Suomen kesä näyttäisi olevan näiltä osin ohi. Telakoituminen lähestyy vääjäämättä, vaikka periaatteessa ainakin viime talvena jäiden tulemattomuus sallisi hyvin ympärivuotisen meressä kellumisen. Siis veneelle, ei kuskeille. Luulenpa, että blogi jatkaa silti elämäänsä, edessä on nääs melkoinen remonttirupeama, kunhan uljaan laivan saa ensin pukeille rassattavaksi.

Vahtikoirat yössä

Laurilahden Venekerholla on kaikenlaisia vapaaehtois- pakollisia velvoitteita, joihin oletetaan veneilijöiden osallistuvan. Perinteisten talkoiden lisäksi yksi on yövahdinta, joka osuu kullekin venekunnalle vähintään kerran vuodessa. Tuttua kauraa lähes kaikille, jotka jonkinlaiseen vene- tai muuhun askartelukerhoon kuuluvat. Hirveä suruhan syntyisi, jos askarteluhetken alkaessa tarvikelaatikko olisi vorojen tyhjentämä. Tai potkuri olisi viety!

Voimme paljastaa, että 9pm-6am välisenä aikana rannassa ei tapahdu kerta kaikkiaan mitään. Illalla seinän takana olevassa kerhotiloissa sentään on lähes aina meno päällä. Syyskuun viimeisenä lauantaina vuorossa oli häät, joissa kovaääninen seremoniamestari komenteli vieraita määräysvaltaisella äänellä: Nyt kaikki naimattomat naiset kerääntyvät tänne-- HILJAA!!!

Vaan mikäs siinä. Auringonnousu on aina hienoa nähtävää ja pimeässä taskulampun kanssa heiluessa tulee mieleen kultaiset armeija-ajat. Satamavahtina ei tarvitse edes yöpyä teltassa märkien ääliöiden kanssa.

Auringon kilossa

Kilo aurinkoa osui kohdallemme, kun firman perustajien kesken vietimme grilliteemaisen strategiapalaverin Espoon Suvisaaristossa. Kilo on varmastikin juuri se määrä, joka aurinkoa imeytyi ihoomme tuona hämmentävän kauniina alkukesän iltana. Itse asiassa kilohan on pelkkä etuliite. Kaikki tietävät, että itsessään se ei ole mitään, ainoastaan mittayksikköön etuliitettynä! Tällöinhän helposti ja lyhyesti voidaan kertoa, että yksikköä on tuhat kertaa niin paljon, suoranaisesti viittaamatta mihinkään tuhatlukuihin. Jos auringon painosta siirtyi meihin kilogramma, se on suhteellisesti toisaalta melko vähän (aurinko painaa noin 2 ja 30 nollaa perään kg). Ja kilogrammahan ei ole tietenkään mikään PAINO vaan MASSA, te pösilöt ja sinisilmäiset lukijamme!

Niin tai näin, pieni iltaretki kauniiseen saareen on itsessään hyvä syy, miksi koko vene kannatti hommata. Jos ajeleminen rajoittuisi pelkästään viikonloppureissuihin, jäisi 71% Suomen kesän potentiaalista täysin käyttämättä. Muutaman tunnin irtiotto arjesta, joka päättyy tyvenellä puksutteluun kohti punaista auringonlaskua, pelottelee stressin pois ytimistä piileksimästä! Tekniikan maailma suosittelee ja antaa Espoon lähisaarille viisi tähteä.

Kuvia aihetodisteiksi

Niin tosiaan. Täällä on nyt muutama ihan fiilistelykuva tuosta viime viikonlopulta. Niitä voisi kootusti kerätä jonnekin enemmänkin, mutta kuten ulkoluodolla sateessa seistessä tavataan veneen upottua sanoa: "Vielä täs ehtii yhtä sun toista!"

Linksua: Raisio-Espoo

Navigare necesse est - navigointi on tarpeettoman hankalaa

Mitä vielä, se on ihan helppoa! 144 meripeninkulmaa eli ihmisten 267 kilometriä taittuu todistettavasti kahdessa vuorokaudessa.

Ekana yönä ajettiin hassua ojaa pitkin Paraisille. Syvyyttä oli yhtä paljon kuin syväystä ja siltojen kohdalla oli vähän jännää, mutta säästimme tunnin ajoaikaa ja pääsimme ajoissa nukkumaan (BAARIIN!!)

Päivänä kaksi pysähdyimme Hankoon lounastamaan ja jatkoimme täyttä häkää Tammisaareen. Rannalla juotuamme pullot limua (OLUTTA!!) jatkoimme jälleen aikaisin nukkumaan (BAARIIN!!) ja aamulla olimme virkeänä starttaamassa jo ennen 6am!

Sunnuntai kului uneliaissa tunnelmissa purjeveneitä ohitellen ja hieman navakammassa tuulessa keikkuen. Iltapäivällä häämötti jo Espoon korkeat talot ja armas kotisatama. Laurinlahden venekerho oli aliarvioinut hieman laivamme koon, minimaalisen laituripaikan saa onneksi käydä vaihtamassa kunhan ehtii. Toivottavasti saamme myös avaimet tuolloin käteen, tällä kertaa jumitimme verkko-oven taakse kuin Korkeasaaren apinat.

Pistellään noita kuvia tänne kun jaksaa ja ehtii ne kamerasta purkaa. Reaaliaikalokitus vaatii vielä hieman säätöä, koskapa tällä hetkellä emme pysty itse navigoimaan lainkaan, jos lähetämme koordinaatteja tänne webiin. :) Ehkä se siitä ennen ensi reissua!