"Mä näen sen puhelimen täst, ei se niin syväl oo"

Vieraalla maalla kaukana, eikä pelkästään vieraalla maalla, vaan myös umpioudolla veneellä viettyi kulunut viikonloppu jälleen vetisissä tunnelmissa. Allekirjoittanut soluttautui mukaan Herrakerhon™ syysretkelle, joka perinteisesti kuljetaan purjeveneitse jossain päin Turun saaristoa. Tällä kertaa tuulettomassa, mutta sateisessa säässä pääosaa näytelleet purjeet olivat retorinen vitsi, jonka punchlinea pönkitti temppuileva Vire 7 -moottori. Epäonnennumerolla leimattu sekä täysin pieleen suunniteltu ja rakennettu konemalli poltti tulpan minuutissa, aina ennen kun sammui. Lopputuloksena matka Vepsän saareen oli lyhyt, mutta sitäkin hankalampi.

Sillinkuvaajien moottoripurteen verrattuna purjevene tietenkin poikkeaa hurjasti jo konseptina. Ekologinen jalanjälki on hyvissä olosuhteissa pienempi, meno vauhdikkaampaa ja itse eteneminen vaatii miehistöltä enemmän fokusta ja vaivannäköä. Käytännön operointi taas noudattaa pitkälti samaa linjaa: "Muistiko joku ottaa GPS:n, ei?" - "No ei, tässä ei taida olla kaikuakaan?" - "Ei ole." - "Meillä on kuitenkin merikortti?" - "Ei. Eikä kompassia." Paluumatkalla meidät pysäytti poliisi.


Yllättävä käänne

Otsikon surullinen huudahdus ei tällä kertaa päässytkään omasta seurueestamme, vaan se oli naapurijahdista kantautunut ensimmäinen selkeä virke sunnuntaiaamuna. Turkulaisella miesvoittoisella venejengillä touhu noudatti kommentin linjoja. Viimeinen merimies sammahti illalla ennen lottoarvontaa. Tiukka navigoiminen ja happipitoinen meri-ilma luonnollisesti vaativat veronsa. Itse selvisimme loppupeleissä varsin mallikkaasti - mitään ei hajonnut tai hävinnyt, eikä kukaan tullut kuolemansairaaksi edes viileästä yöstä tahi raa'asta possunlihasta.

Pistetään nyt vielä yksi kuva todisteeksi, että aamulla aurinkokin pilkahti hetkellisesti. Ja että tuolla hienolla LX3:lla saa otettua myös värikuvia.

Kadonneet kesäkuukaudet

Pistipä silmään, että tästä blogista puuttuu kaikki entryt heinä- ja elokuulta - keskeltä parasta veneilykautta! Tämä ei johdu tietenkään siitä, ettemme olisi merelle ehtineet. Päin vastoin! Emme ole kertaakaan malttaneet pysähtymään maissa päivittäksemme blogia.

Jos nyt totta puhutaan, niin olisihan siellä merellä enemmänkin voinut olla. Kaikenlaiset festarit sun muut riehumistilaisuudet ovat verottaneet suuren osan viikonlopuista. Allekirjoittaneen kesälomakin on tähän asti rajoittunut 48 tuntiin. Arki-illat sen sijaan ovat olleet kuumaa kamaa. Muutamassa tunnissa ehtii saaristossa aika kauas. Aamujen kauniista kalahetkistä puhumattakaan. Silti muutama suunniteltu reissu pidemmälle odottaa edelleen toteuttavaa miehistöä.

Kaikenlaista muutakin jännää on satamassa tapahtunut. Yksi oli katsastus ankkuripalloineen ja epäuskoisine katsastusmiehineen. Siitä voisi muuten jäsen Partanen kirjoittaa ihan oman lukunsa, jos välihetki moiseen löytyy.

Suomen kesä näyttäisi olevan näiltä osin ohi. Telakoituminen lähestyy vääjäämättä, vaikka periaatteessa ainakin viime talvena jäiden tulemattomuus sallisi hyvin ympärivuotisen meressä kellumisen. Siis veneelle, ei kuskeille. Luulenpa, että blogi jatkaa silti elämäänsä, edessä on nääs melkoinen remonttirupeama, kunhan uljaan laivan saa ensin pukeille rassattavaksi.

Vahtikoirat yössä

Laurilahden Venekerholla on kaikenlaisia vapaaehtois- pakollisia velvoitteita, joihin oletetaan veneilijöiden osallistuvan. Perinteisten talkoiden lisäksi yksi on yövahdinta, joka osuu kullekin venekunnalle vähintään kerran vuodessa. Tuttua kauraa lähes kaikille, jotka jonkinlaiseen vene- tai muuhun askartelukerhoon kuuluvat. Hirveä suruhan syntyisi, jos askarteluhetken alkaessa tarvikelaatikko olisi vorojen tyhjentämä. Tai potkuri olisi viety!

Voimme paljastaa, että 9pm-6am välisenä aikana rannassa ei tapahdu kerta kaikkiaan mitään. Illalla seinän takana olevassa kerhotiloissa sentään on lähes aina meno päällä. Syyskuun viimeisenä lauantaina vuorossa oli häät, joissa kovaääninen seremoniamestari komenteli vieraita määräysvaltaisella äänellä: Nyt kaikki naimattomat naiset kerääntyvät tänne-- HILJAA!!!

Vaan mikäs siinä. Auringonnousu on aina hienoa nähtävää ja pimeässä taskulampun kanssa heiluessa tulee mieleen kultaiset armeija-ajat. Satamavahtina ei tarvitse edes yöpyä teltassa märkien ääliöiden kanssa.

Auringon kilossa

Kilo aurinkoa osui kohdallemme, kun firman perustajien kesken vietimme grilliteemaisen strategiapalaverin Espoon Suvisaaristossa. Kilo on varmastikin juuri se määrä, joka aurinkoa imeytyi ihoomme tuona hämmentävän kauniina alkukesän iltana. Itse asiassa kilohan on pelkkä etuliite. Kaikki tietävät, että itsessään se ei ole mitään, ainoastaan mittayksikköön etuliitettynä! Tällöinhän helposti ja lyhyesti voidaan kertoa, että yksikköä on tuhat kertaa niin paljon, suoranaisesti viittaamatta mihinkään tuhatlukuihin. Jos auringon painosta siirtyi meihin kilogramma, se on suhteellisesti toisaalta melko vähän (aurinko painaa noin 2 ja 30 nollaa perään kg). Ja kilogrammahan ei ole tietenkään mikään PAINO vaan MASSA, te pösilöt ja sinisilmäiset lukijamme!

Niin tai näin, pieni iltaretki kauniiseen saareen on itsessään hyvä syy, miksi koko vene kannatti hommata. Jos ajeleminen rajoittuisi pelkästään viikonloppureissuihin, jäisi 71% Suomen kesän potentiaalista täysin käyttämättä. Muutaman tunnin irtiotto arjesta, joka päättyy tyvenellä puksutteluun kohti punaista auringonlaskua, pelottelee stressin pois ytimistä piileksimästä! Tekniikan maailma suosittelee ja antaa Espoon lähisaarille viisi tähteä.

Kuvia aihetodisteiksi

Niin tosiaan. Täällä on nyt muutama ihan fiilistelykuva tuosta viime viikonlopulta. Niitä voisi kootusti kerätä jonnekin enemmänkin, mutta kuten ulkoluodolla sateessa seistessä tavataan veneen upottua sanoa: "Vielä täs ehtii yhtä sun toista!"

Linksua: Raisio-Espoo

Navigare necesse est - navigointi on tarpeettoman hankalaa

Mitä vielä, se on ihan helppoa! 144 meripeninkulmaa eli ihmisten 267 kilometriä taittuu todistettavasti kahdessa vuorokaudessa.

Ekana yönä ajettiin hassua ojaa pitkin Paraisille. Syvyyttä oli yhtä paljon kuin syväystä ja siltojen kohdalla oli vähän jännää, mutta säästimme tunnin ajoaikaa ja pääsimme ajoissa nukkumaan (BAARIIN!!)

Päivänä kaksi pysähdyimme Hankoon lounastamaan ja jatkoimme täyttä häkää Tammisaareen. Rannalla juotuamme pullot limua (OLUTTA!!) jatkoimme jälleen aikaisin nukkumaan (BAARIIN!!) ja aamulla olimme virkeänä starttaamassa jo ennen 6am!

Sunnuntai kului uneliaissa tunnelmissa purjeveneitä ohitellen ja hieman navakammassa tuulessa keikkuen. Iltapäivällä häämötti jo Espoon korkeat talot ja armas kotisatama. Laurinlahden venekerho oli aliarvioinut hieman laivamme koon, minimaalisen laituripaikan saa onneksi käydä vaihtamassa kunhan ehtii. Toivottavasti saamme myös avaimet tuolloin käteen, tällä kertaa jumitimme verkko-oven taakse kuin Korkeasaaren apinat.

Pistellään noita kuvia tänne kun jaksaa ja ehtii ne kamerasta purkaa. Reaaliaikalokitus vaatii vielä hieman säätöä, koskapa tällä hetkellä emme pysty itse navigoimaan lainkaan, jos lähetämme koordinaatteja tänne webiin. :) Ehkä se siitä ennen ensi reissua!

Vetisempi viikonloppu

Miehistö lähtee kohtsillään kokonaisuudessaan noutamaan laivaansa Raision väliaikaissatamasta. Merimaileja tulee Espooseen noin miljardi ja aikaa menee vuosia. Tuo reaaliaikaseuranta ei taida vielä toimia, mutta täällä voi käydä kokeilemassa jos ois yhtään parempi: seuranta .

Kiitos ja kuulemiin!

Vallis Gratiae

Suomi tarjoaa tänä vuonna harvinaisen täydellisiä viikonloppuja passiiviseen ulkoiluun. Parhaimmillaan se on tietenkin edellä kuvattua meri-ilman hengittämistä ja kannella makaamista vt. kapteenin funtsaillessa optimoituja reittejä jäätelökioskille johonkin nättiin lähisatamaan.

Raision Hahdenniemestä pääsee kätevästi mm. Ruissaloon tai vaikkapa Aurajokea pitkin katselemaan Turun jylhää tuomiokirkkoa vedestä käsin. Päädyimme kuitenkin Naantaliin - jollain asteikolla Suomen aurinkoisimpaan kaupunkiin. Kapteeni Huotari sai ensikosketuksen ruoriin ja hetken totuttelun päätteeksi suoritti sisääntulon Merisalin vierasvenelaituriin näytöstyyliin.

Lauantain iltapäivässä mittari näytti yli 20°C varjossa jäätelötötterön maistuessa sekä suklaalle, että päärynälle!

Tankkailun sietämätön vaikeus

Vesiajoneuvon tankkaaminen on tehty Naantalissa täysin mahdottomaksi. Vai johtuuko tämä aikaisesta ajankohdasta, kun kesätyöntekijät eivät vielä ole saapuneet töihin? Bensiksen ovella neuvotaan menemään automaatille, joka on kiinni. Hätätilanteessa voi soittaa, kuitenkin säävarauksella (?) koska saattaapa olla, että myyjä on jo kadonnut naapuribaarin terassille.

 

Vauhtia maailmalta

Kävimmepäs kapteeni Huotarin kanssa tutkimassa eteläisemmässä Euroopassa, millaisia venetrendejä tälle keväälle on luvassa. Toisin sanoen, minkä väriset pahvilautaset ja kapteeninlakit kuuluvat '08 lookseihin. No, eipä sieltä löytynyt veneitä sen koommin kun lakkejakaan, ja kipparointiasut mallia Barcelona olivat lähinnä hupaisia. Ei sen puoleen. Madridista emme löytäneet edes vettä.

Auringonsäteiden tanssia laineilla

Ei liene mahdollista romantisoida liikaa tunnetta, joka kuplii sisällä kun sunnuntaisena kevätaamuna suuntaa oman laivansa kokan kohti auringonnousua, vetää keuhkot täyteen meren tuoksua ja tuntee lokit, kalat, pienveneet ja telakan kilinät ja kolinat kihisevän suonissaan! Ympärillä tärisevät matalat koneen kierrosvavahtelut tuudittavat ajatukset arjesta ja maailman pahasta, niin kauas kuin pieni dieselmoottori vain tuudittelemaan pystyy! Auringon säteet lämmittävät paidan läpi, kajuutasta leijuu kahvin tuoksu ja vt. kippari Partasen on äärimmäisen hankala pyyhkiä leveää hymyä kasvoiltaan.

Saattaa olla, että se näyttää vedessä hieman pienemmältä kuin maalla trailerin päällä. Niin jäävuoretkin tekevät! Mahdollisesti +9°C ei ole optimaalinen kesäpäivä ottaa aurinkoa uikkareissa. Kannella tulee silti kuuma! Voi myös olla, että Raision Hahdenniemi ei ole se idyllisin valkama veneen asua. Tämä taas on vain väliaikaista, ja paikka on ilmainen juhannukseen asti!

Jussin vene

Kävimme siis vihdoin kapteeni Edward J. Partasen kanssa vastaanottamassa laivan avaimet ja ihastelemassa silmät ammollaan sen uljaita muotoja, samalla kun vanhan omistajan tärkeät vinkit ja ohjeistukset kaikuivat ohi korviemme. Shoppaamiseen makuun päästyämme emme malttaneet lopettaa, joten ostimme samalla toisenkin veneen. Kolmoskapteeni Huotari takuulla innostuu, kun saa ihan oman välineen seilattavakseen.

Veneily on välineurheilua!

Yleinen käsitys on, että vesille ei kannata lähteä ilman karttoja. Näin voi maakrapujen näkökulmasta ollakin, mutta känsäisinä ja merisuolan karaisemina seiloreina olemme ensisijaisesti varautuneet navigoimaan mahdollisimman teknisillä välineillä. GPS ja merikorttisoftat ovat tässä yhteydessä arkipäivää ja näiden lisäksi on syytä kehitellä vielä jotain modernimpiakin modauksia.

Luottamuksemme tekniikkaan on horjumaton. Siitä huolimatta olemme kuitenkin hankkineet (huvin vuoksi) myös paperisen karttasarjan, joka ulottuu Stadista aina Paraisille saakka. Tätä voimme käyttää tulentekomateriaalina leiriytyessämme ulkoluodoilla.


Merikarttasarja B, 1:50 000, Helsinki-Parainen, 2007. Sininen merikarttasarja(WGS 84)

Secure Nauticality

Vakuutus! Se on hurjan tärkeä juttu ainakin aktiiviurheilijoille, karaokelaulajille ja veneharrastajille. Ihmisille ja esineille, joille sattuu ja tapahtuu. Otimme varmuudeksi kaikkein kalleimman ja kattavimman täyskaskon, joka suojelee meitä niin tulipaloilta ja perinteisiltä vandaaleilta kuin Itämeren tappajarauskuilta. Ensimmäinen koetus on tiettävästi tänään, kun länsi-suomessa uljaan paattimme kelluvuutta testataan paiskaamalla se maalta veteen. Itse ehdimme sitä tervehtimään ja hakemaan kotisatamaamme turvaan vasta hamaassa tulevaisuudessa. Olemmehan kaikki ylitärkeitä ja ylityöllistettyjä IT-urpoja!

A 51037

Eilen saapui Suomen Valtiolta, Helsingin Maistraatista ketjukirje, johon oli piilotettu Vesikulkuneuvon Rekisteröintitodistus. Vesikulkuneuvomme on näin ollen vihdoin Suomen valtion tunnustama, ja sillä saa vesikulkuneuvoilla myös lokakuun 2008 jälkeen!

Otsikon hämärä koodi taas on rekisterinumero, jonka nähdessä noustaan seisomaan ja lauletaan tunnusmusiikki (Junnu Vainion Albatrossi). Numero on niitä tärkeitä juttuja, jotka moottorin sarjanumeron ja albatrossin lentokorkeuden kanssa opetellaan ulkoa. Viranomaiset saattavat kysellä niitä minä hetkenä tahansa. Seuraavaksi pitäisi etsiä tästä lafkasta laminointikone.

Kerhon kannatusjäseneksi

...tai veden pinnalla kannattelujäseneksi? Koska uskomme sokeasti meillä olevan huimat määrät innokkaita faneja kuivalla maalla, rakensimme heille mahdollisuuden seurata livenä, missä päin tutkimattomia kaislikkoja Asteroidi veivaa.

Otimme mallia kahden kolmasosamiehistön duuniprojektista ja piirrämme elävää legendaa googlen terrain-mapsin päälle. Pitkällisen iteroinnin jälkeen vene-clientiksi valikoitui Aspicoren GSM Tracker joka lähettää paikkatietoja servulle. Härdellin toiminnasta ei ole mitään hajua, mutta ehdimme sitä vielä testata vaikka kalliokierroksella. Edellä mainittu seurantawidgetti on siis pikku kartta tämän kolumnin oikealla puolella. Keep tuned!

Seuraava steppi lienee painaa T-paitoja, jossa kompassiprintti osoittaa aina lähimmälle laituriterdelle.

Toka!

Kerhon taloudenhoito ottaa ryhtiliikkeen uuden excel 2.0 -teknologian rynniessä koneisiimme. Ryhdyimme käyttämään Google-docs-palvelua, johon kirjaamme kulut myöhempiä kirjanpitovirheitä odottamaan.

Google-docs on mielestäni tämänkaltaiseen kevyeeseen harrastetoimintaan juuri sopiva. Voimme editoida samanaikaisesti taulukkoa, ja jopa chattailla trendikkäästi sivupalkissa asian tiimoilta. Aloitushetkenä tosin chat-ikkuna näytti ainoastaan tylyä 404-ilmoa, joten skype hoiti tehtävän siltä osin.

Jalon ja hohdokkaan veneilyuran alku

Asteroid Primen rekisteröintipaperit on tällä päivämäärällä toimitettu maistraattiin (Local Registration Office). Omavalmisteveneen papereihin voi käytännössä merkata mitä tahansa. Valitsimme siis miehistöluvuksi ja huippunopeudeksi "kahdeksan", väriksi punavalkoisen, kotisatamaksi Espoon ja käyttövoimaksi hydrokopterin!

Saapa nähdä, saammeko rekisterinumerkoksi jonkun rivon.