maanantaina, syyskuuta 1

Vahtikoirat yössä

Laurilahden Venekerholla on kaikenlaisia vapaaehtois- pakollisia velvoitteita, joihin oletetaan veneilijöiden osallistuvan. Perinteisten talkoiden lisäksi yksi on yövahdinta, joka osuu kullekin venekunnalle vähintään kerran vuodessa. Tuttua kauraa lähes kaikille, jotka jonkinlaiseen vene- tai muuhun askartelukerhoon kuuluvat. Hirveä suruhan syntyisi, jos askarteluhetken alkaessa tarvikelaatikko olisi vorojen tyhjentämä. Tai potkuri olisi viety!

Voimme paljastaa, että 9pm-6am välisenä aikana rannassa ei tapahdu kerta kaikkiaan mitään. Illalla seinän takana olevassa kerhotiloissa sentään on lähes aina meno päällä. Syyskuun viimeisenä lauantaina vuorossa oli häät, joissa kovaääninen seremoniamestari komenteli vieraita määräysvaltaisella äänellä: Nyt kaikki naimattomat naiset kerääntyvät tänne-- HILJAA!!!

Vaan mikäs siinä. Auringonnousu on aina hienoa nähtävää ja pimeässä taskulampun kanssa heiluessa tulee mieleen kultaiset armeija-ajat. Satamavahtina ei tarvitse edes yöpyä teltassa märkien ääliöiden kanssa.

Ei kommentteja: